Olin nuorena todella aktiivinen kirjaston käyttäjä. Muistan kuinka kirjasto oli vielä silloisen koulurakennuksen yläkerrassa ja kuinka koitti se päivä, kun kirjasto siirtyi kirjastokorttiaikaan.
Kortti oli keltainen ja siihen tuli aina jokaiselta vuodelta leima. Minun kirjastokortin numero oli 190. Ystäväni Jaanan kortin numero oli 189. Kortti löytyy minulta edelleen.
Olin myös ahkera lukija. Nuortenkirjat luettuani siirryin aikuisten kirjoihin. Ja kun en enää muistanut, olinko kirjan lukenut, oli se helppo tarkastaa takakannesta olevasta pienestä kortista, löytyikö sieltä numero 190. Ja voin vakuuttaa, että se numero löytyi hyvin monesta kirjasta.
Kirjat ovat olleet jonkinlainen pako todellisuudesta, luulisin. No 1990-luvun puolivälin jälkeen kirjojen lukeminen lopahti täysin. Nyt luen ehkä yhden kirjan vuodessa, kun parhaimpina aikoina luin kirjan päivässä. Niin se aika muuttuu.