Isän työpaikka muuttui vuonna 1973 ja meille tuli muutto eteen. Isosiskolle muutto oli varmasti kova paikka, koska hän menetti teinikaveripiirinsä ja en tiedä saiko hän uudessa paikassa koskaan uusia hyviä kavereita.
Minulla on mielikuva, että isä olisi muuttanut muutamia kuukausia aiemmin ja me sitten muutettiin perässä koulujen päätyttyä.
Pääsimme asumaan vastavalmistuneen rivitalon päätyhuoneistoon. Siinä oli kaksi makuuhuonetta, iso olohuone, keittiö, kylpyhuone ja pieni vessa. Keittiössä oli kupolimainen kattoikkuna ja siinä oli ns. ruokailutila erikseen. Olohuoneessa meillä oli iso oranssinen, vakosamettinen kulmasohva. Verhot olivat vihreän-oranssin-keltaiset, joissa oli isoja kukkasia. Ne löytyy edelleen äidiltä, koska mitään ei heitetä pois. Meillä oli myös muovinen kristallikruunu katossa. Vasta 1980-luvun alussa meillä oli varaa niin paljon, että äiti sai vihdoin ja viimein ostettua oikean kristallikruunun. Siitä tulikin mieleen, kuinka turhamainen ja itseään muita parempana pitävänä äitini on. Äiti siis oli ostanut kristallikruunu ja siinä roikkui sellainen pieni lappu, jossa luki että kultaosat päällystetty 24 karaatin kullalla. Meinasin sen ottaa pois, kun sähkömies oli tulossa asentamaan sitä kattoon. Äiti kielsi ottamasta lappua pois, jotta sähkömies näkisi kuinka arvokas lamppu meillä nyt on, että hän vaikka tulisi kateelliseksi. Voi hyvä luoja mitä pikkusieluisuutta. Sitä sähkömiestä nyt tuskin kiinnosti oliko se kullattu vai ei. Mutta tämäkin pieni tapaus kuvastaa äitiäni ja hänen omituisuuttaan oikein hyvin.