Itselläni ei ole paljon valokuvia lapsuudestani ja ne vähät kuvat mitkä on olemassa, ei muistelemista auta. Usein mietin, että muistanko ihan oikeasti jonkun tapahtuman, vai muistanko asian vain valokuvan perusteella ja oikeastaan sen perusteella, mitä minulle on kerrottu kuvaushetkestä.
Muutama vuosi sitten sain nähdä lukioaikaisia valokuvia vanhojen päivästä ja vaikka kuinka katselin itseäni siitä kuvasta, en saanut tapahtumaa mieleeni. Olin aivan järkyttynyt, koska en muistanut kyseistä hauskaa tapahtumaa lainkaan. Mikä vie muistot?
Olen aina sanonut, että minulla on valokuvamuisti, mutta en tiedä pitääkö se paikkansa enää. Muistan kyllä värejä tapahtumista, vaatteista ja rakennuksista. Toisaalta on kai se parempi muistaa edes värejä ellei muuta muista.
Vietin ainakin yhden kesän tai viikonlopun mummolassa, joka sijaitsi parinkymmenen kilometrin päästä meillä. Menin sinne yksin linja-autolla ja tarvitsemani tavarat oli pakattu keltaiseen kangaskassiin. Lähtöhetkestä on valokuvakin, joka on mustavalkoinen. En yhtään muista, mitä siellä puuhastelin, mutta muistan, että nukuin pikkukamarissa, jonne paistoi aamuaurinko ja koko huone säteili vaalean keltaista valoa. Ikkunassa oli valkoiset pitsiverhot, joiden välistä aurinko paistoi. Se heräämishetki auringon paisteeseen on parhaita muistojani.
Minulla on myös valokuva sieltä, jossa olen katselemassa vasikoita. Niitä vasikoita en muista, mutta muistan sen hetken kun Karjakunnan auto tuli hakemaan kaikki lehmät pois.